Yrityksen tehtävä on tuottaa tulosta

Konsultoinnissa kaikkien toimenpiteiden pitää näkyä yrityksen kannattavuudessa. Tekomme vaikuttavat suoraan siihen, että yritys tuottaa voittoa, sen kannattavuus paranee ja yritys kasvaa. Numerot pitää avata teoiksi, jotta ymmärretään syy-seuraussuhteet. Pelkkä numeroiden lukeminen ei riitä, vaan numerot ja toimenpiteet pitää linkittää yhteen.

Rakennan kannattavia yrityksiä, joissa yrittäjä tekee merkittävän uran omalla alallaan. Yhteistyömme ansiosta yrityksen tuottavuus kasvaa ja yrittäjän ammattitaito kehittyy niin, että hänellä on valmiudet oman alansa huippuammattilaiseksi. Tämä on mahdollista kanssani, sillä minulla on yli 20 vuoden kokemus liiketoiminnan uudistamisesta, yrityksen taloudesta, rahoituksesta ja kansainvälistymisestä.

Ihmiset tekevät toimenpiteet numeroiden takana

Ihmisten ymmärtäminen on työssäni vielä tärkeämpää kuin talouden ymmärtäminen. Ihmiset tekevät toimenpiteet numeroiden takana, joten numerot ja ihmisten teot pitää saada kulkemaan käsi kädessä. Siksi keskustelen, kuuntelen ja toimin yrittäjän rinnalla vaikeissakin asioissa.

Perehdyn yritykseen ja teen alkuvalmistelut huolella saadakseni perusteellisen kuvan yrityksen liiketoiminnasta. Osoitan aina ensin talouslaskelmilla, missä yritys menee ja minne se on matkalla. Teemme asiat yhdessä yrittäjän kanssa. Yrittäjän täytyy itse oppia tulkitsemaan lukuja ja tekemään päätöksiä niiden perusteella. Tavoitteena ei ole se, että yrittäjä on minusta riippuvainen – olen neuvonantaja ja kumppani, mutta pikkuhiljaa yrittäjä alkaa itse oivaltaa asioita, ja roolini yrityksen liiketoiminnassa vähenee. En silti jätä yrittäjää yksin, vaan olen tukena koko matkan ajan.

Pitkän aikavälin tulokset vaativat sitoutumista

Haemme konsultoinnissa aina hyötyjä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Useimmat toimenpiteet näkyvät nopeasti, mutta tarkoituksena ei ole olla lääkäri, joka vain laittaa laastaria haavoihin. Tarkoitus on, että tulokset näkyvät sekä yhden kuukauden sijaan myös tulevina vuosina.

Pidän aina kiinni sovitusta. Kokemukseni ansiosta tiedän, mikä on järkevää ja realistista liiketoiminnassa. Olen aidosti kiinnostunut sekä ihmisistä että talouselämästä – ostin ensimmäiset osakkeeni 12-vuotiaana lehtien jakamisesta saamillani rahoilla. Nautin ollessani ihmisten kanssa kannustava ja rehellinen.

 

Hans Alander, Levidus Oy

Toimintafilosofia